Kamppailuelokuvien historia 1900-luvun alun Wuxia-tarinoista nykypäivän John Wickeihin

Bruce Lee teki kamppailulajien filosofiasta valkokankaan fyysistä liikettä. Kuva: National General Pictures, The Chinese Connection aka The Big Boss.

Kamppailuelokuvat ovat paljon enemmän kuin vain iskuja ja potkuja. Ne ovat tarinoita liikkeen filosofiasta, kehon ja mielen yhtenäisyydestä, mutta ennen muuta eri kulttuurien tavasta kertoa voimasta ja oikeudenmukaisuudesta. Kamppailuelokuvien juuret ulottuvat syvälle itämaiseen draamaan ja länsimaiseen toiminnan estetiikkaan, joka näkyy supersankarielokuvista taide-elokuviin.

Kamppailuelokuvan historia alkaa 1900-luvun alun Kiinassa ja Japanissa, kauan ennen Bruce Leen Hollywood-läpimurtoa. Ensimmäiset lajityypin elokuvat, kuten The Burning of the Red Lotus Temple (1928), olivat pitkälti Wuxia-tarinoita, sankarilegendoja, joissa miekat, moraali ja myyttinen liike yhdistyivät.

Wuxia tarkoittaa "sankarillista ritaria", joka kuvastaa enemmän elämäntapa kuin taistelutaitoa..

Elokuvat ammensivat Kiinan kansantarinoista ja taolaisesta filosofiasta; sankari voitti, mutta ei siksi, että oli voimakkain, vaan koska hän hallitsi itsensä.

Samankaltainen moraalikoodi syntyi Japanissa Chanbara-elokuvien myötä. 1930-luvulla ohjaajat kuten Sadao Yamanaka ja myöhemmin Akira Kurosawa loivat samuraielokuvan kerrontatavan, jossa miekka oli moraalinen mittari. Kurosawan Seitsemän samuraita (1954) teki lajista universaalin, ja sen vaikutteet näkyvät yhä Star Warsista Magnificent Seveniin.

Bruce Lee ja Hongkongin vallankumous

1970-luku oli kamppailuelokuvien räjähtävää aikaa. Hongkongista nousi uusi tähti, Bruce Lee, mies joka teki filosofiasta fyysistä liikettä. Hänen elokuvansa – The Big Boss (1971), Fist of Fury (1972) ja Enter the Dragon (1973) – toivat kung fun länsimaisille yleisöille. Lee rikkoi stereotypiat aasialaisesta hahmosta Hollywoodissa ja teki kamppailulajista kielen, jota kaikki ymmärsivät.

”Ole kuin vesi, ystäväni.” – Bruce Lee

Lee ei ollut vain näyttelijä, vaan ajattelija. Hänen Jeet Kune Do -filosofiansa oli vapaa, sopeutuva ja rajoja rikkova. Tämä vaikutti myös siihen, miten elokuvia alettiin kuvata: vähemmän teatteria, enemmän realismia ja liikkeen rytmiä.

Lee kuoli ennen Enter the Dragonin ensi-iltaa, mutta hänen perintönsä synnytti globaalin kamppailuelokuvabuumin. Hongkongista tuli lajityypin keskus 1970–80-luvuilla, jossa ohjaajat kuten Lau Kar-leung, Yuen Woo-ping ja näyttelijät Jackie Chan ja Sammo Hung veivät esitystapaa uusiin suuntiin, sekoittaen komediaa ja tappelukoreografiaa.

Hollywood oppii potkimaan

1980-luvulla kamppailuelokuvat saapuivat toden teolla länteen, tosin uudelleen paketoituna. Kun Bruce Leen perintö levisi, Hollywood teki siitä toimintalegendan kaavan: yksinäinen mies, ristiriitainen menneisyys ja kostotarina. Tuloksena syntyivät uudet kamppailulaji-ikonit kuten Chuck Norris, Jean-Claude Van Damme, Steven Seagal ja Cynthia Rothrock.

Elokuvat kuten Bloodsport (1988), Kickboxer (1989) ja Above the Law (1988) toivat aasialaiset tekniikat amerikkalaisiin narratiiveihin, mutta usein ilman niiden alkuperäistä filosofiaa. Hollywoodin kamppailu oli tarkkaa, mutta kylmää; väline sankarimyytin ylläpitämiseen, ei sen purkamiseen.

Estetiikan renessanssi

1990-luvun lopussa kamppailuelokuvat syntyivät uudelleen visuaalisena taiteena. Ohjaajat kuten Ang Lee (Crouching Tiger, Hidden Dragon, 2000) ja Zhang Yimou (Hero, 2002; House of Flying Daggers, 2004) toivat Wuxian takaisin runolliseen, esteettiseen muotoon.

Liike muuttui jälleen filosofiseksi ja symboliseksi, jossa taistelut kuvattiin kuin tanssina, väreillä ja rytmillä kerrottuna, sisäisenä draamana.

Samaan aikaan Hollywood oppi aasialaisilta koreografeilta. Yuen Woo-ping koreografioi The Matrixin (1999) ja Kill Billin (2003), joissa kamppailu ei ollut enää realistista, vaan spektaakkelia ja metaforaa. Keanu Reevesin Neo ja Uma Thurmanin Mamba olivat uuden aikakauden samuraita, todellisia digitaalisen maailman miekkamestareita.

Modernin aikakauden realismi ja filosofia

2000-luvun lopulla ja 2010-luvulla kamppailuelokuvat hajaantuivat useisiin suuntiin.

• Indonesialainen elokuva (The Raid, 2011) toi takaisin raakaa fyysisyyttä ja pencak silat -tekniikoita.

• Thaimaalainen elokuva (Ong-Bak, 2003; Tom-Yum-Goong, 2005) nosti Tony Jaan tähdeksi ja palautti kamppailun fyysiseen kehoon, ei pelkästään efektien varaan.

• Japanilainen ja korealainen elokuva (Rurouni Kenshin, The Man from Nowhere) yhdistivät estetiikan ja inhimillisen tragedian.

• Lännessä John Wick -sarja (2014–) yhdisti jälleen kaiken: Hongkongin koreografian, eurooppalaisen noirin ja zenmäisen minimalismin.

  
  

Samalla kamppailuelokuva on alkanut keskustella omasta moraalistaan. Nykypäivän sankari ei ole enää voittaja, vaan selviytyjä. Hän ei tappele kunnian, vaan tarkoituksen vuoksi, mutta yhtä usein kamppailua käydään sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Kamppailuelokuva tänään ja huomenna

Kamppailuelokuvan estetiikka elää nykyään kaikkialla: Marvelin supersankarien liikkeissä, korealaisissa sarjoissa, jopa arthouse-elokuvissa. Netflix, Amazon ja aasialaiset suoratoistopalvelut ovat tehneet lajityypistä jälleen kansainvälisen.

Kamppailulajielokuvien sydän ei silti ole muuttunut. Se sykkii edelleen samoissa teemoissa kuin sata vuotta sitten: kunnia, vapaus, anteeksianto ja ihmiskehon rajattomuus. Kamppailuelokuva ei kerro ainoastaan väkivallasta. Se kertoo siitä, miten väkivaltaa hallitaan.

Kamppailuelokuvien historia on samalla ihmisyyden historiaa. Se on siirtynyt myyteistä modernismiin, idästä länteen, miekoista nyrkkeihin ja takaisin ihmisen sielunmaisemaan. Olipa kyse Wuxian lennosta, samurain hiljaisuudesta tai John Wickin kylmästä tarkkuudesta, niin kaikissa on sama sisäinen ydin, jossa taistelu on väline itsetuntemukseen.

Kamppailuelokuva jatkaa yhä muuttavana taidemuotona, fyysisenä filosofiana, jossa jokainen liike kertoo, mitä on olla ihminen.

Lähteitä ja suosituksia

• Stephen Teo: Hong Kong Cinema: The Extra Dimensions (1997)

• David Bordwell: Planet Hong Kong (2000)

• Meaghan Morris: Hong Kong Connections: Transnational Imagination in Action Cinema (2005)

• Bruce Lee: Tao of Jeet Kune Do (1975)

--