Jake Paul on enemmän kuin nyrkkeilijä. Hän on kamppailumaailman ristiriitainen kummajainen, joka tuntuu tuottavan lähes päivittäin huhuja, urheilujuttuja ja vetäviä klikkiotsikoita. Jake Paul on treenihikeä tihkuva popkulttuuriolio, joka on tullut jäädäkseen. Haluttiin sitä tai ei.

Akira Kurosawa (1910–1998) on nimi, joka kohoaa majakkana Japanin elokuvahistorian yläpuolelle. Hänen työnsä, joka ulottuu lähes 60 vuoden ajanjaksolle, on muovannut käsitystä siitä, mitä elokuva voi olla. Harva kuitenkaan tarkastelee Kurosawan tuotantoa budon, japanilaisen soturin tien, viitekehyksessä, vaikka juuri siinä avautuu yksi hänen työnsä syvimmistä ulottuvuuksista.

Kamppailuelokuvat ovat paljon enemmän kuin vain iskuja ja potkuja. Ne ovat tarinoita liikkeen filosofiasta, kehon ja mielen yhtenäisyydestä, mutta ennen muuta eri kulttuurien tavasta kertoa voimasta, oikeudenmukaisuudesta ja identiteetistä. Kamppailuelokuvien juuret ulottuvat syvälle itämaiseen draamaan ja länsimaiseen toiminnan estetiikkaan — ja sen vaikutus näkyy yhä, supersankarielokuvista taide-elokuviin.

Kyseessä ei ole vain mangan tai animen live action -sovitus, vaan kunnianhimoinen viisiosainen elokuvasaaga, joka piirtää kuvan Japanin siirtymästä feodaalisesta menneisyydestä moderniin aikaan – yhden miekkansa laskeneen soturin silmin.

Täyskontaktilajeissa on dokumentoitu vähintäänkin satoja kuolemantapauksia historian kuluessa. Näissä tilastoissa nousevat esiin erityisesti nyrkkeily, mutta myös potku- ja thaiboksissa sekä vapaaottelussa (MMA) kuolemantapauksia tapahtuu. Sääntely ja lääketieteelliset käytännöt ovat vähentäneet kuolemantapauksia erityisesti viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta nekään eivät poista toistuvien päähän kohdistuvien iskujen aiheuttamaa pitkäaikaisriskiä (mm. CTE).

Kun puhutaan kamppailulajeista, niin mielikuva on harvoin pehmeä. Yleensä sen ajatellaan tarkoittavan nopeita lyöntejä, näyttäviä potkuja, iskusarjoja ja dominanssia matsin kuluessa. Tämä kuva on osa laajaa populaarikulttuurin ja kilpailu-urheilun kenttää, mutta se ei kata koko kamppailulajien tarinaa. On olemassa laaja kirjo kamppailulajeja ja perinteitä, joissa vastustajan vahingoittaminen ei ole keskiössä. Näissä painottuvat torjunnat, väistöt ja kontaktin hallinta.

Kun japanilainen karatemestari Keinosuke Enoeda astui ensimmäistä kertaa juna-asemalle Birminghamissa keväällä 1965, kukaan ei vielä osannut arvata, että tästä hiljaisesta, jyhkeärakenteisesta miehestä tulisi yksi koko Euroopan merkittävimmistä kamppailulajivaikuttajista. Enoeda ei ainoastaan opettanut karatea – hän muutti käsityksen siitä, mitä kurinalainen harjoittelu, tekninen puhtaus ja mielen lujuus voivat parhaimmillaan olla.

Vapaaottelu, tuttavallisemmin MMA (mixed martial arts), on kulkenut pitkän tien marginaalisesta kamppailusta globaaliksi viihteeksi ja valtavirtaurheiluksi. Lajin nousu ei ole ollut suoraviivainen, vaan siihen on mahtunut kiistoja, teknologista kehitystä ja ennen kaikkea karismaattisia urheilijoita, joiden kautta vapaaottelu on löytänyt tiensä raa'asta realismista miljoonien ihmisten urheiluarkeen.

Tässä artikkelissa luodaan katsaus kamppailulajien saapumisesta Suomeen 1800-luvulta nykypäivään. Kamppailulajien historia Suomessa on monikerroksinen tarina, joka ulottuu vanhasta sotilaskulttuurista ja painiperinteestä japanilaisen budon nousuun, karaten boomista 1970–80-luvuilla aina moderniin MMA-aikakauteen. Tekstin pohjana on yleisesti tunnettua historiallista tietoa suomalaisesta urheilu- ja kulttuurihistoriasta.

Monet budon perinteet korostavat väkivallattomuutta, mutta myös painottavat kykyä puolustaa itseään ja suojella muita. Tämä näyttää paradoksilta: miten sama harjoitus voi tähdätä väkivallattomuuteen ja olla käyttökelpoinen väkivallan vastustamisessa? Tässä artikkelissa puramme tätä pohdintaa auki.

Judossa menestys ei synny ainoastaan tekniikasta ja voimasta, vaan myös mielenhallinnasta. Mindfulness – tietoisen läsnäolon taito – tarjoaa judokalle keinoja rauhoittaa keho ja mieli ennen ottelua. Kun mieli on kirkas, keho reagoi luonnollisemmin.

Tameshiwari, eli kiven, laudan tai tiilen rikkominen paljain käsin tai jaloin, on yksi näkyvimpiä ja puhuttavimpia elementtejä perinteisissä kamppailulajeissa kuten karatessa ja taekwondossa. Se toimii mielen ja tekniikan kovuuden mittarina vyökokeissa ja erilaissa show-esityksissä, mutta sen merkitys, tarkoitus ja turvallisuus herättävät myös paljon kysymyksiä. Tässä artikkelissa pohdimme kriittisesti, onko murskaus todellinen mittari henkisestä ja fyysisestä kovuudesta.